Kaiku liikuttaa - seurakehittämishanke

KAIKU LIIKUTTAA - SEURAKEHITTÄMISHANKE

 

Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt Kaavin Kaiulle seuratukea toiminnan kehittämiseen 3500 euroa 1.4.2021 - 31.3.2022 väliselle ajalle. Rahoitus on 75% koko kehittämishankkeesta.

Kaiku liikuttaa -hankkeen tavoitteena on kehittää seuran jaostojen keskinäistä yhteistyötä, rekrytoida uusia ohjaajia ja muita seuratoimijoita, kouluttaa vapaaehtoisia sekä saada  toimintaan nuoria. 

Kehittämishankkeen siivittämänä esiteltiin toimintaa 21.8.21 Kaavin koulun piha-alueella ja/tai liikuntasalissa.Tapahtumalla korvattiin hankesuunnitelmasa olevat lajilauantait, joita ei keväällä pystytty korotilanteen vuoksi järjestämään. .

Hankkeen omarahoitukseen olemme saaneet avustusta mm. seuraavilta paikallisilta yrityksiltä:

Stera Technologies, ON-Rauta, Kaavin Kivi.

 

 

Parkour-päivässä opittiin paljon uusia temppuja
Lentopallo-ottelu hienossa maisemassa
Myös paloauto ja Nuorisopalokunnan sammutusesitys kiinnosti.
säbäkentälläkin oli kuhinaa
Sirkustemput kiinostivat myös pienimpiä kävijöitä.

 

PARKOUR-PÄIVÄLEIRIPÄIVÄ PIDETTIIN 3.8.21

 

Liikunnan iloa oli ilmassa, kun 9 lasta kokoontui liikuntaleiripäivään. Menoa ei haitannut sekään, että rankkasateen vuoksi päivä jouduttiin pitämään sisätiloissa. 

 

TOIMINNAN ESITTELYPÄIVÄ 21.8.21 KOULUN PIHA-ALUEELLA SAI HYVÄN SUOSION

Kaavin Kaiku liikuttaa tapahtumapäivä sai liikkeelle runsaasti väkeä Kaavin koulun piha-alueelle ja saliin. Omaa lajiaan etsimässä oli kymmenittäin perheitä ja he pitivät kiireisinä tapahtumarasteilla työskennelleet ohjaajat. Kaavin lentopallonaiset ja D-tytöt pelasivat kaksi näytösottelua.

Kaiun lentopallo-, salibandy-, sulkapallo- ja yleisurheilujaostojen lisäksi tilaisuuteen oli kutsuttu Sirkus Muikku, Kaavin nuorisopalokunta, MLL ja SPR. Tehtävärastit kierrettyään vierailijat saivat Kaavin K-market Timantin palkinnon, myös Kaavin Kuntolinna oli tukemassa tapahtumaa.

 

YLLÄ OLEVAT YRITYKSET OVAT TUKEMASSA KAIKU LIIKUTTAA HANKETTA